Ei ole tehokkuutta ilman taukoja

[ois skin=”Pop-in”]Yksi tärkeimpiä oivalluksia, joita olen tehnyt, on se, että sielutöistäänkin tarvitsee lepoa, taukoa ja lomaa. Kun huomaan, että olen jollain tapaa epätasapainossa tai levoton, pysähdyn. En tee mitään.

Tai siis teen, mutta teen jotain siinä kohtaa järkevää, eli saatan mennä luontoon, kävelylle, joogaan, taidenäyttelyyn tai tehdä jotain sellaista, jossa kehoni saa liikettä, mieleni uusia maisemia ja joka tuntuu hyvältä.

Annan itselleni lepoa ja tyhjää tilaa, sillä tiedän, että näissä hetkissä sisälläni on muodostumassa jokin uusi oivallus. Esiin on nousemassa tunne tai alitajuinen malli, johon tutustuminen on tässä hetkessä sielutyötäni.

Kun en pakene tunnetta ja siihen liittyvää oivallusta, vaan kohtaan sen silmästä silmään, voin ammentaa jälleen syvemmästä ja kirkkaammasta lähteestä työssäni ja koko elämässäni. Juuri siksi pysähtyminen on tärkeää, oleellista – ja tehokasta.

Näin huolehdit työn ja vapaan tasapainosta

Työajat. Erityisesti itsensä työllistäjiä voi auttaa se, että tekee itselleen työajat ja seuraa tuntimääriä, joita tekee. Sopii itsensä kanssa, että minkä ajan jälkeen ei mieti enää työasioita ollenkaan ja missä työn ja vapaa-ajan rajat konkreettisesti kulkevat.

Mikrolepo. Meditointi ennen ja jälkeen työpäivän on hyvä tapa rauhoittaa itsensä ja jaksottaa omaa päiväänsä. Kun tulet kunnolla itseesi ennen päivän alkamista, olet helpommin sisältä päin ohjautuva ja pystyt priorisoimaan paremmin niitä tehtäviä, joita sisimmässäsi haluat tehdä suhteessa niihin, joita sinulle tuodaan ulkoa päin.

Vaihtelu. Joskus on hyvä puuhata jotain ihan muuta keskellä päivää. Järjestellä työpöytä tai sukkalaatikko tai käydä lounaalla uudessa paikassa. Tehdä jotain, joka rikkoo monotonista puurtamista.

Loma. Sitten on tietty vanha kunnon loma. On äärimmäisen tärkeää muistaa ladata itseään säännöllisesti, antaa kaiken hulinan purkaantua, nollata pää, nukkua ja rentouttaa kehoa.

***

PS. Blogi jää joululevolle. Nähdään loppiaisen jälkeen eli tiistaina 7.1.2016! Iloista ja onnellista uutta vuotta ja leppoisaa joulun aikaa just sulle! Iso kiitos lukijuudestasi, olet ihana!
– Jenni

LÖYDÄ SISIMPÄSI VIISAUS JA VOIMA.
Haluatko syvemmän yhteyden Itseesi?

Liity sähköpostilistalleni ja saat ilmaisen mielenrauhan meditaation. Jatkossa saat tiedot tulevista tapahtumista sekä pääsyn kaikkiin maksuttomiin materiaaleihin (mm. kirjoitukset / videot / audiot), jotka saat suoraan sähköpostiisi. Lähetän meiliä noin kerran–pari kuukaudessa.

Invalid email address
En jaa tietojasi ulkopuolisille. Voit poistua listalta helposti milloin tahansa.
Leave Your Comment

Copyright © 2020 2020. All rights reserved.
Proudly powered by 2020. Theme 2020 made by FitWP.