“Syyllisyys ja syyttömyys ovat kaksi puolta kokonaisuudessa, jota nimitämme tuomioksi.” Bear Heart kirjassaan Äitini tuuli.
Olen pitkään käsitellyt vääriä syyllisyydentunteita. En siis niitä, joita kuuluukin tuntea silloin, kun on tehnyt jotain väärää. Vaan niitä, joita tunnen mitä kummallisemmista asioista, kuten nyt toisten ihmisten tunteista, kokemuksista ja todellisuuskäsityksistä (tai paremminkin niiden rikkomisesta).
Olen huomannut, että jos otan kantaakseni syyllisyyttä toisen ihmisen tunteista, olen helposti manipuloitavissa ja vietävissä. Alan ikään kuin ottaa toista huomioon niin paljon, että itselleni jäävä tila on minimaalinen.
Enää en halua mahtua näihin pieniin, kurjiin tiloihin, vaan hengittää vapaasti. Väärälle syyllisyydelle en siis voi rakentaa vakaata elämää, se ei ole enää minulle vaihtoehto.
Muskogee-heimon tietäjän Bear Heartin sanat ratkaisivat sisälläni jotain isoa.
Ymmärsin, ettei tasaveroiseen kohtaamiseen kuulu tuomion käsite ollenkaan. Ei siihen kuulu syyllistäminen sen enempää kuin syyllistyminen.
Ne ovat täyttä huttua, enkä halua olla mukana hämmentämässä sellaista soppaa. Sen syömisestä puhumattakaan.
Syyllisyyteen perustuvaa epätervettä ihmissuhdedynamikkaa voi kuvata kahden vääristyneen toimintamallin avulla. Ensimmäinen on se, jossa ihminen edellyttää muiden ihmisten validoivan omia tunteitaan, käsityksiään ja täyttävän hänen tarpeensa. Toinen on se, jossa ihminen myötäilee muiden tunteita polkien omiaan ja jättäytyy täyttämään toisten tarpeita niin, ettei muista itsellään moisia olevankaan.
Tämä dynamikka sattuu. Molempia.
Yhtä ei ole ilman toista, eikä kumpikaan ole sankari tai pahis. Nämä epäterveet toimintamallit tukevat toisiaan. Ne tarvitsevat toinen toisiaan ollakseen olemassa. Kun toinen tervehtyy, toinen tippuu kyydistä. Ei yksinkertaisesti ole enää mitään, mikä pitäisi epätervettä dynamiikkaa yllä. Tällaisiin tunnelmiin perustuvan yhdessäolemisen säie kahden ihmisen välillä joko jää tarpeettomaksi tai muuntuu rakkaudeksi, jossa tuomiota ei ole.
Kun tunnistamme ja tunnemme omat tunteemme, voimme helpommin erottaa, mikä on muiden ja mikä on omaa. Vastuun kantaminen omista tunteista helpottuu, samoin vastuun antaminen toiselle hänen omista tunteistaan.
Näin ei tule nielleeksi syyllisyyssoppaa enää lusikallistakaan, eikä tarjoile sitä yhtä auliisti myöskään muille.
Ugh.
– Jenni
