Mitä?
Näillä kursseilla maalaat vapaasti ja intuitiivisesti, syvennät itsetuntemustasi, hiljennyt kuuntelemaan itseäsi, avaat luovuuttasi ja saat tyhjätä mieltäsi vapauttavissa keskusteluissa. Menetelmä perustuu syväkuunteluun, maalaamiseen, hiljentymiseen, henkilökohtaisesti sinulle räätälöityyn ohjaukseen sekä Vapauttavaan Keskusteluun.
Sinun ei tarvitse olla kuvataiteilija eikä pyrkiä tulemaan sellaiseksi. Sinun ei tarvitse osata maalata tai piirtää. Toisaalta voit myös olla taiteen ammattilainen vain huomataksesi, että tässä touhussa taidoillasi ei ole heti varsinaista merkitystä, sillä kyse on jostain muusta. Myöhemmin voit yhdistää tekniset taitosi kurssilla oppimaasi prosessiin.
Voit tulla kursseille samaan aikaan kuin on Vedic Artin peruskurssit. Kuuntelevan Maalaamisen kurssikokonaisuus kestää joko kaksi päivää, kolme päivää tai kuusi päivää (silloin kun on tarjolla), valinta on sinun. Lyhyempiä kursseja ei ole, lukuun ottamatta maistiaismaisia 1,5 h kestäviä Kuuntelevan Maalaamisen työpajoja, joista lisää tietoa alla.
Missä?
Kurssit järjestetään kodissamme Fiskarsin ruukkikylän sydämessä. Paikasta on lyhyt matka luontopoluille, uimapaikoille sekä kylän kulttuuri- ja ravintolatarjonnan pariin. Voit hoitaa ruokailut aivan hyvin myös keskustan ravintoloissa.
Milloin?

Käytännön asioita – Aikataulu, ruokailu, majoitus ja hinnat:
Aikataulu: Kurssipäivät klo 10–16.00. Voit tulla vaikka jo klo 9.30 jälkeen paikalle, niin ehdit hetken asettua. Ajathan varovasti kurssipäivien jälkeen.
Ruokailu: Ota omat eväät mukaan. Voit myös kokata ruokaa täysin varustellussa vieraskeittiössä. Ruukkikylässä on ravintoloita ja kahviloita, voit myös syödä niissä lounaan ja illallisen. Kahvi ja tee sisältyvät kurssiin.
Majoitus: Voit tulla pelkästään opetukseen ilman majoitusta. Jos kuitenkin haluat, voit majoittua kurssien aikana vierashuoneissamme. Löydät kuvat ja kaikki tiedot vierashuoneistamme Airbnb-sivulta: https://www.airbnb.com/h/wilhelmshojd. Huom! Kurssien aikana varaat majoituksen suoraan minulta, et Airbnb:stä. Tällöin majoituksesta peritään edullisemmat hinnat kuin tavallisesti. Kurssien aikana majoitus maksaa 50 € per henkilö per yö. Ei sisällä liinavaatteita ja pyyhettä, eli tuothan omat mukanasi. Kodissamme asuu myös kaksi kissaa.
Kurssien aikana auki ovat myös tilat, jotka eivät näy ilmoituksessa. Kesällä maalaamme säiden salliessa pihalla puutarhassa, talvella eri puolilla taloa. Voit halutessasi tulla jo edellisenä iltana ja laskeutua sopivaan mielentilaan ennen kuin kurssi alkaa. Kurssin yhteydessä ylimääräinen yö maksaa 50 euroa. Varaathan majoituksen aina etukäteen.
Kurssien hinnat:
2 päivää Kuuntelevan Maalaamisen kurssia maksaa 280 euroa
3 päivää Kuuntelevan Maalaamisen kurssia maksaa 380 euroa.
6 päivää Kuuntelevan Maalaamisen kurssia maksaa 720 euroa.
Lyhyemmät kurssit sisältävät 1h henkilökohtaista keskustelua ks. Vapauttavat keskustelut. (Eli kaksi päivää sisältää tunnin keskustelun 80 € + 200 € kurssista = 280 euroa, kolme päivää on 80 € keskustelu + 300 € kurssista = 380 euroa ja kuusi päivää on puolitoista tuntia keskustelua eli 120 € keskustelu + 600 € = 720 euroa.)
Kurssien päivämäärät näet täältä.
Ilmoittautuminen kursseille:
Ilmoittauduthan mielellään viimeistään 2 viikkoa ennen kurssin alkua. Mikäli kurssi järjestetään ja tilaa on, voit kysyä paikasta myös lähempänä ajankohtaa.
hello@jenniarbelius.fi / 044 080 8800

Tarvikkeet, joita tarvitset kurssilla:
Maalaustarvikkeet: Kursseille voit ottaa omat välineet ja tarvikkeet mukaan. Sopivia ovat mm. akryylimaalit, vesivärit jne. Ei öljyvärejä, koska ne kuivuvat liian hitaasti kurssin tarpeisiin nähden ja tuoksuvat liikaa. Ota myös omat maalauspohjat eli joko sopivaa paperia tai pinko-maalauspohjia.
Jos et halua ostaa kotiin omia tarvikkeita, voit ostaa tarvikepaketin kurssia varten minulta:
Voit ostaa tarvikepaketin hintaan 10 e per kurssipäivä. Tämä voi olla järkevää, mikäli maalaat vain harvoin. Tarvikepaketti sisältää kurssin ajan kaikki tarvitsemasi välineet akryylimaaleilla PAITSI EI MAALAUSPOHJIA. Ei sisällä myöskään muistiinpanovälineitä, mikäli niitä koet tarvitsevasi.
Viitteellinen lista tarvitsemistasi tarvikkeista (sinä itse tiedät, millaiselle pohjalle maalaat jne):
* Maalauslehtiö (A2/A3), joka on akryyli- ja/tai vesiväreille sopiva. Jos olet jo kokeneempi maalaaja, voit ottaa mukaan valmiita maalauspohjia (pinkopohjia) siinä koossa, jota arvelet haluavasi tehdä.
* Muistiinpanovälineet. Lisäksi pehmeä lyijykynä (esim. B6), paljon eri kokoisia papereita (akryyliväreille sopivia 300g), A2- ja A3-lehtiöt. Pieniä pahvilautasia voit käyttää maalin alusina. Itse käytän paljon myös kertakäyttöisiä muovihanskoja maalatessani käsin. Muista ottaa mukaan myös essu tai maalausvaatteet, jotka saavat suttaantua, ne eivät sisälly tarvikepakettiin. 🙂
* Maalit (akryyli ehkä parasta tähän tarkoitukseen, vesivärit käyvät myös), eri kokoiset siveltimet, joista yhden on oltava iso 5 cm, palettiveitsiä, sieni, rätti, talouspaperia, liima (erikeeper/gesso), maalarinteippiä paperin kiinnittämiseen, vesiliukoiset värit esim. akryyli tai vesivärit (perusvärit riittävät alussa lisää myös valkoinen ja musta) ja paljon maalauspaperia, esim. maalauslehtiö (250g – 300g, A2).
* Siveltimet voit pestä vedellä ja mäntysuovalla, talo tarjoaa ne ja pesuun sopivat systeemit. Keräämme maaliset vedet eri astiaan. (Ei lavuaariin.)
* Tarvitset myös mitä tahansa edullista, ei-ruudullista vaan valkeaa luonnostelupaperia joka-aamuiseen harjoitukseen (joka lentää heti roskiin, eli tähän tarkoitukseen paperin ei tarvitse olla laadukasta).