Jenni Arbelius

Lepoa keholle ja mielelle

Miltä tuntuisi pysähtyä, levätä itsesi kanssa ja tulla aidosti kuulluksi? Kuunteleva Maalaaminen ja Vedic Art -kurssit sekä henkilökohtaiset puhelinkeskustelut tarjoavat sinulle siihen mahdollisuuden.

Kerron hieman omaa taustaani suhteessa Kuuntelevaan Maalaamiseen, Vedic Artiin sekä mielenrauhan ohjaamiseen.

Koulutukseltani olen filosofian maisteri, mielenrauhan ohjaaja sekä Vedic Art -opettaja. Luomani Kuuntelevan Maalaamisen menetelmä tiivistyy sanoihin taide ja kuuntelu. Henkilökohtaisissa keskusteluissa autan sinua kuuntelemaan itseäsi syvemmin ja vapauttamaan mieltäsi. Kursseillani voit käyttää taiteen tekemistä ja vapaata maalaamista itsetuntemuksen lisäämisen välineenä. Autan sinua myös kuuntelemaan taidetta itsessäsi, eli kaikkea sitä, mikä kulloinkin haluaa luonnostaan tulla esiin tai uusiutua. 

Toimin pitkään kirjoittavana toimittajana. Samaan aikaan mukanani on kulkenut laaja-alainen kiinnostus ihmismieleen, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, maalaamiseen ja terapeuttiseen työskentelyyn. Maalaamisen aloitin harrastuksena vuonna 2004. Vedic Artin löysin vuonna 2013. Vuonna 2019 valmistuin Vedic Art -opettajaksi Marjaana Murron opista.

Erilaisia tunne- ja tietoisuustaitoja aloin opiskella vuonna 2005. Mielenrauhan ohjaajaksi aloin opiskella vuonna 2017 ja valmistuin vuonna 2021. Siinä opettajani ja työnohjaajani on diplomikuuntelija Aira Sahakangas. Voit kuunnella Kaksin katsottu -podcastiamme täällä.

Vapauttavat Keskustelut tapahtuvat puhelimitse, eli voit soittaa mistä vain. Kaikilla avoimia kursseja ja työpajoja pidän Länsi-Uudellamaalla Fiskarsin ruukkikylässä. 

Tervetuloa mukaan! Kenties tapaamme maalauskurssien, keskusteluryhmien tai kahdenkeskisten keskustelujen parissa. Löydät kaikki ajankohtaiset tapahtumat ja kurssien päivämäärät täältä. Muista liittyä sähköpostilistalleni, niin saat jatkossa tiedon tulevista tapahtumista.

– Jenni Arbelius

OTA YHTEYTTÄ:

Sähköpostilla: hello@jenniarbelius.fi p. 044 080 8800

AVAUDU VIISAUDELLE, JOKA JO OLET.
Haluatko syvemmän yhteyden Itseesi?

Liity sähköpostilistalleni, jotta saat tiedot tulevista tapahtumista suoraan sähköpostiisi.

Invalid email address
En jaa tietojasi ulkopuolisille. Voit poistua listalta helposti milloin tahansa.
Copyright © 2025 2025. All rights reserved.
Proudly powered by 2025. Theme 2025 made by FitWP.