Pölli, luova ihminen!

Luovan työn tekijät ovat saman ongelman äärellä: kun kaikki on jo tehty, sanottu ja toteutettu, miten oma tekeminen voisi olla aitoa tai omaperäistä? Plagioinnin jäljet ovat lyhyet tieteessä, taiteessa ja yrittäjyydessä, mutta vaikutteiden ottaminen, parhaiden tekijöiden jäljittely ja oman äänen kehittäminen ovat asioita erikseen.

Kukaan ei synny valmiina. Ihminen oppii matkimalla, peilaamalla itseään toisiin ja kokeilemalla samoja juttuja kuin muut. Taustalla vaikuttavat tietysti oma persoona, henkilökohtainen tapa oppia ja mieltää asioita. Kukaan ei silti tiedä valmiiksi, miten jokin tehtävä suoritetaan. Pitää vain katsoa mallia, kokeilla ja korjata käytöstään sitä myötä, kun oppii lisää.

Vaikutteiden merkitys. Luovan työn tekijä ammentaa työhönsä vaikutteita mitä erilaisemmista ympäristöistä. Vaatesuunnittelija voi inspiroitua venäläisestä sirkuksesta tai ulkosaariston majakoista. Oli ala mikä tahansa luovan tekijän on hyvä innoittua yllättävistä yhteyksistä. Tutki maailmoja, kokonaisuuksia ja yksityiskohtia, jotka sinua kiinnostavat tavallisen elämänpiirisi ulkopuolella. Voisiko siellä olla jotain, joka soveltuisi työhösi?

Toiston tärkeys. On totta, että moni muu elättelee samoja haaveita kuin sinä. Kukaan muu ei kuitenkaan voi olla sinä, eikä toista samanlaista jälkeä ole mahdollista tuottaa maailmaan. Jos mietit, tarvitaanko maailmaan todella vielä yksi sinunlaisesi tekijä, muista ranskalaisen kirjailijan André Giden sanat: ”Kaikki, mitä tarvitsee sanoa, on jo sanottu. Mutta koska kukaan ei kuunnellut, kaikki täytyy sanoa uudelleen.”

Lue lisää Austin Kleinin kirjasta Steal Like an Artist. 10 Things Nobody Told you About Being Creative (2012).

LÖYDÄ SISIMPÄSI VIISAUS JA VOIMA.
Haluatko syvemmän yhteyden Itseesi?

Liity sähköpostilistalleni ja saat ilmaisen mielenrauhan meditaation. Jatkossa saat tiedot tulevista tapahtumista sekä pääsyn maksuttomiin materiaaleihin, jotka saat suoraan sähköpostiisi. 

Invalid email address
En jaa tietojasi ulkopuolisille. Voit poistua listalta helposti milloin tahansa.
Copyright © 2024 2024. All rights reserved.
Proudly powered by 2024. Theme 2024 made by FitWP.