Miten hulluuden pelko voitetaan?

Olenko hullu, jos teen niin kuin tunnen oikeaksi? Niin. Tämä on yksi niistä kysymyksistä, joiden kanssa jokaisen uranvaihtajan, haaveittensa toteuttajan ja aloittavan yrittäjän on opittava tulemaan sinuiksi. Joinakin päivinä oman liikeideansa kyseenalaistaa täysin. Toisina päivinä epäilee tulleensa hulluksi yrittäessään jotain, jonka menestymisestä kenelläkään ei ole minkäänlaisia takeita. Sitten on vielä päivä, jolloin omasta hulluudestaan on täysin vakuuttunut. Absurdeinta on, että juuri tällaiset epäilykset ovat täysin normaaleja. Tässä muutama näkökulma uusien valintojen edessä vaivaavaan hulluuden pelkoon:

Usko intuitioon. Hyvät ideat ovat niitä, joiden pohjalla on aito innostus. Jos tiedät osuneesi johonkin, joka kiinnostaa sinua niin paljon, että voisit tehdä sitä vaikka ilmaiseksi, olet oikeilla jäljillä. Et välttämättä tiedä, minne toiminta johtaa, mutta tiedät haluavasi kokeilla. Kyllä, sehän on vähän hullua.

Älä vääristele ideaasi. Kaikki liikeideat tuntuvat typeriltä, jos niitä miettii siitä näkökulmasta. Peli, jossa heitellään vihaisen näköisiä lintuja? Nettipalvelu, jonne ihmiset voivat päivittää nimensä ja kuvansa? Suomen suurin kyläkauppa? Kuulostaa hölmöltä. Toimii silti.

Hyväksy hulluus. Elämässä on valittavissa lähestulkoon ainoastaan asioita, joita emme voi täysin hallita. Kun suunnittelet yritystoimintaa tai uranvaihdosta, on hyvä miettiä valmiiksi kunnollinen toimintastrategia, toimivat ansaintamallit ja aikatauluttaa kaikki tehtävät, joita sinun on tehtävä päästäksesi tavoitteeseesi. Lopputulosta ei silti voi täysin ennustaa. Yrityksesi joko menestyy, tai sitten ei. Elämä on täynnä hulluutta vaativia valintoja – ja elämättä jättäminen voi olla yksi hulluimmista. Jos mietit, uskallatko ottaa elämässäsi askelia, jotka samaan aikaan vetävät sinua vastustamattomasti puoleensa ja pelottavat vietävästi, mieti kumpaa haluat mieluummin katua: päätöksiä, joita elämässäsi teit vai niitä, jotka jätit tekemättä? Toimi sen mukaisesti.

 

Tämä blogi syntyi vastauksena näkyväksi tulemisen prosessiin liittyviin kysymyksiin.  Jaan ajatuksiani ja vinkkejäni näkymisen teemasta ja kommunikaatiosta blogissani joka tiistai. Tervetuloa Näkymisen valmennukseen ja kommunikaatiokonsultaatioon!

LÖYDÄ SISIMPÄSI VIISAUS JA VOIMA.
Haluatko syvemmän yhteyden Itseesi?

Liity sähköpostilistalleni ja saat ilmaisen mielenrauhan meditaation. Jatkossa saat tiedot tulevista tapahtumista sekä pääsyn maksuttomiin materiaaleihin, jotka saat suoraan sähköpostiisi. 

Invalid email address
En jaa tietojasi ulkopuolisille. Voit poistua listalta helposti milloin tahansa.
Copyright © 2024 2024. All rights reserved.
Proudly powered by 2024. Theme 2024 made by FitWP.