Jos ihmisellä ei ole armoa, hänellä on armour – panssari. Ja silloin pysyy amour kaukana. No niin, sanaleikit sikseen. Mitä armo voi olla?
Ymmärrystä. Silloin kun armon käsite ei ole meille tuttu, emme ole ehkä kokeneet armoa itseämme kohtaan tai osanneet suhtautua armollisesti muihin. Armottomuus voi liittyä taipumukseen kieltää tosiasioita. Ihmisen tekee helposti mieli ummistaa silmänsä itseltään ja uskotella, että kun asiaa ei katso, se ei ole olemassa. Varmaan jokainen meistä tietää, kuinka hyvin tämä lopulta onnistuu.
Suurempaa ymmärrystä. Mitä enemmän pystymme katsomaan vaikeitakin asioita armon silmin, sen enemmän uskallamme nähdä. Katsomisemme ei jää pintatasoon ja siihen, miltä asiat ensisilmäyksellä näyttävät. Katsomisemme ei jää kiinni kaikkiin niihin tunteisiin, joita syvälle katsominen meissä herättää. Me tunnemme ne tunteet ja samalla vapautamme ne antamalla niiden kulkea itsemme läpi. Annamme niiden mennä menojaan.
Uusia ratkaisuja. Ihmiset tekevät tämän tästä valintoja ja osaa niistä voi luonnehtia jälkeen päin epäonnistuneiksi. Tällöin kyseessä on uusi valintatilanne, jossa on mahdollista valita toisin, siis oikaista aloitettu toiminta. Armo näkee tilanteen sen kaikessa laajuudessaan, ymmärtää tunteet, jotka aiemmin tehdyt valinnat ovat asianosaisille aiheuttaneet ja ratkaisee tilanteen uudella tavalla.
Viattomuutta. Armo ei lopulta liity siihen, mitä toiset ihmiset ovat tehneet tai jättäneet tekemättä, vaan se on sisäinen ominaisuus ja kyky katsoa itseään ja toisia ihmisiä viattomuuden kautta. Kaikki ihmiset ovat viattomia ja arvokkaita, riippumatta siitä kuinka moni tämän asian pystyy ymmärtämään. Armon löytäminen on sisäistä työtä, jota tehdään aina lopulta suhteessa omaan itseen. Sen lahjana on vapaus nähdä inhimillisyyden perimmäinen viattomuus ja hyvyys.
