Sielukkaan kirjoittamisen opas

Kirjoittamisopas auttaa löytämään oman äänen.

Onko mielessäsi jo pitkään pyörinyt, että haluaisit kirjoittaa kirjan, perustaa blogin tai alkaa ihan vain alkaa kirjoittaa omaksi iloksi? Vai haluaisitko ilmaista itseäsi arjessasi aidosti ja todella sanoa ääneen sen, mitä tarkoitat?

Ihminen on luotu ilmaisemaan itseään ja päästämään ilmoille asiat, jotka ovat sydämellä. Oli kyseessä sitten päiväkirjamainen kirjoittaminen tai romaanin viimeisteleminen, luovuuteen ja itseilmaisuun liittyvien esteiden purkaminen on todella vapauttavaa. 

Tuntuu ihanalta kirjoittaa ja ilmaista itseään ilman omaa itsesabotaasia, liiallista itsekritiikkiä ja kirjoittamisen välttelyä. Samalla oma todellinen itse vahvistuu, sillä oma ääni on yhtä kuin aito ja vilpitön sydämen totuutesi – joka saa muuttua ja muuttuu kussakin hetkessä.

Näin opas auttaa sinua:

– Löydät sisältäsi aiheet, joista todella haluat kirjoittaa.

– Päätät, minkä tekstityypin valitset ja mitä todella haluat luoda.

– Tutustut omaan herkkyyteesi ja intohimoihisi ja käännät ne palvelemaan itseilmaisuasi.

– Aikataulutat kirjoittamisen osaksi elämääsi. Oli kyse sitten itsetutkiskelusta tai luovasta kirjoittamisesta, jolla on julkaistuksi tulemisen tavoite, et saa mitään aikaan ennen kuin todella varaat sille sen vaatiman ajan.

– Saat luovaa tekstiä aikaan. Annat vihdoin myös loput niille aluille, joita olet ehkä jo jossain kohtaa kirjoittanut tai elvyttämään hukkuneen kirjoitusharrastuksesi.

– Rentoutat ja sujuvoitat omia tekstejäsi. 

– Löydät oman äänen. 

– Ilmaiset itseäsi myös tavallisessa arjessa aidolla tavalla tilanteessa kuin tilanteessa ja missä muodossa tahansa.

Mitä kirja sisältää?

– Yhteensä 101 sivua tiukkaa asiaa helppoon, inspiroivaan ja nopeasti luettavaan muotoon pakattuna

– Kirjoittamisen koko draaman kaaren, jota sinun on helppo seurata. Aloitamme nollatilanteesta, jossa et edes tiedä, mitä haluaisit kirjoittaa, mistä aiheesta ja missä muodossa. Etenet kirjoittamiseen ja viimeistelyyn – ja lopuksi pidät tietysti bileet!

– Kokonaiset 31 luovuutta avaavaa tehtävää, joiden myötä saat kirjan opit heti käytäntöön omassa elämässäsi. Tehtävien kautta löydät itse omat aiheesi ja kanavasi eli teksti on äärimmäisen helposti ja välittömästi sovellettavissa käytännössä.

– Mahtavat kirjavinkit kirjoittajalle.

Asiakaspalautteita Sielukkaan kirjoittamisen oppaasta:

”Olen juuri julkaissut kirjan Parantavasti läsnä – Matkalla kohti aidon itsen ilmentämistä. Kirjoittamaan ryhtyessäni Sielukkaan kirjoittamisen opas toimi merkittävänä innoituksena ja alkuun pääsemiseen sysäävän voiman lähteenä. Lisäksi esimerkiksi oman kirjani alussa oleva runo on syntynyt opaskirjassa olleen harjoituksen lopputuloksena.” Lea Koskelo

Vaikka kirja opastaa luovan kirjoittamisen prosessissa, se on samalla opas sielukkaaseen elämään. Kirjan oppeja on helppo soveltaa monille elämän osa-alueille. Siitä saa hyviä käytännön ideoita oman luovuuden valjastamiseen – toteutuu se sitten taiteen, kirjoittamisen tai minkä tahansa luovuuden muodon kautta.” Ulla P

”Oiva kirjoitusopas ja samalla elämäntapaopas. Sai minut ajattelemaan kirjoittamista pitkästä aikaa, lähinnä terapiana. Kirjoitustyyli puhuttelee, se ei ole liian imelää, konstikasta tai ylenpalttista.” Ville T

”Alussa suhtauduin vähän epäilevästi, että mitä tämä kirja nyt aikoo kirjoittamisesta ”opettaa”, mutta kun aloin saada juonesta kiinni, näkökulma veti mukaansa. Kirjoittamiseen liittyy ihan hirveästi pelkoja ja ajatuksia, että pitäisi olla jonkun lainen ja jotenkin helkkarin fiksu – ja mä koen, että tällaista selkeää aitouteen kannustamista ei loppujen lopuksi ihan hirveästi kirjoitusoppaissa ole. Tämä oli inspiroivaa.” Jenni K

Haluan kirjan heti! Miten se onnistuu?!

Osta e-kirja hintaan 24,90 euroa. Laita viestiä: jenni@jenniarbelius.fi

Kirja on PDF-muodossa, eli voit lukea sen miltä laitteelta tahansa. Saat e-kirjan sähköpostiisi. Laita ensin sähköpostia minulle, saat minulta laskun ja heti sen maksettuasi lähetän kirjan sinulle. Sitten voit sukeltaa sisimpäsi luovuuteen tekstin ja peräti 31 avaavan ja aktivoivan tehtävän avulla – ja antaa vihdoin äänen sille, mikä sinussa ei malta päästä ilmoille!

LÖYDÄ SISIMPÄSI VIISAUS JA VOIMA.
Haluatko syvemmän yhteyden Itseesi?

Liity sähköpostilistalleni ja saat ilmaisen mielenrauhan meditaation. Jatkossa saat tiedot tulevista tapahtumista sekä pääsyn kaikkiin maksuttomiin materiaaleihin (mm. kirjoitukset / videot / audiot), jotka saat suoraan sähköpostiisi.

Invalid email address
En jaa tietojasi ulkopuolisille. Voit poistua listalta helposti milloin tahansa.
Copyright © 2021 2021. All rights reserved.
Proudly powered by 2021. Theme 2021 made by FitWP.