Ihmisen korkein potentiaali – mikä se on?

Olen monta kertaa miettinyt niitä valtavia potentiaaleja, joita meillä kaikilla on käytössä. Mikä siinä on, että niiden varsinainen käyttäminen tuntuu joskus hankalalta?

Potentiaali on mahdollisuus. Kaikessa on potentiaalia. Meillä ihmisillä on yksilöllisiä lahjoja, tietoa, taitoa, sydäntä ja viisautta sellaisessa paketissa, joka toteutuu yksilöllisellä tavalla vain meissä itsessämme, eikä kukaan toinen voi olla sitä, mitä juuri me olemme. Jotta ihminen voi elää korkeimmassa potentiaalissaan hänen tulee siis tunnistaa oma itsensä. Lahjoineen ja haasteineen ja nykytilanteineen, haaveineen päivineen.

Nyt on kaikki hyvin. Tyytymättömyys voi auttaa meitä tunnistamaan, että emme toimi korkeimman potentiaalimme mukaan, oli kyseessä sitten työ, ihmissuhde tai oma olemisemme tällä planeetalla. Tällöin voimme tehdä päätöksen elää voimaamme todeksi. Tämän enempää tyytymättömyydestä ei ole hyötyä.

Potentiaali toteutuu olemisessa. Potentiaalia ei suoriteta, se vapautuu. On kyse lopulta hyvin luonnollisesta prosessista, jostain jota ei voi estää – paitsi jos ymmärtämättömyyttämme estämme sitä. Korkein potentiaalimme voi toteutua elämän virtaavassa tilassa, jos emme pienen mielemme kanssa kontrolloi tai arvostele sitä määrää ja tapaa, jolla olemisemme kauneus kussakin hetkessä tulee ilmaisseeksi itsensä. Näin ollen tehtävänämme on väkinäisen tekemisen, suorittamisen ja arvottamisen sijasta vain yksinkertaisesti sallia sen tapahtua, mikä meidän kauttamme kussakin hetkessä on tapahtuakseen. Se on korkeimman potentiaalin mukaista elämistä ja se voi tapahtuu ainoastaan kulloisessakin nyt-hetkessä.

 

***

Ajatuksia hyvinvoivasta työstä ja elämästä joka tiistai.

***

 

 

LÖYDÄ SISIMPÄSI VIISAUS JA VOIMA.
Haluatko syvemmän yhteyden Itseesi?

Liity sähköpostilistalleni ja saat ilmaisen mielenrauhan meditaation. Jatkossa saat tiedot tulevista tapahtumista sekä pääsyn maksuttomiin materiaaleihin, jotka saat suoraan sähköpostiisi. 

Invalid email address
En jaa tietojasi ulkopuolisille. Voit poistua listalta helposti milloin tahansa.
Copyright © 2024 2024. All rights reserved.
Proudly powered by 2024. Theme 2024 made by FitWP.