Voiko anteeksianto olla elämäntyyli?

Anteeksianto ja kiitollisuus ovat ihmisen emotionaalista tilaa vahvasti muuntavia harjoituksia. Anteeksiantamattomuus on muuri sydämessämme ja se estää meitä elämästä onnellisuudessa kokonaisvaltaisemmin kuin osaamme kuvitellakaan. Avataanpa anteeksiantoa hieman tarkemmin.

Muuri. Anteeksiantamattomuus näyttäytyy tietyllä tapaa luottamattomuutena. Se voi olla syvää luottamattomuutta itseen, toisiin ihmisiin, vastakkaiseen sukupuoleen tai vaikkapa siihen, että elämä voisi olla hyväntahtoinen. Kun muuri on syntynyt, se eristää ihmisen niiltä kokemuksilta, joihin hän ei luota voivan tapahtua. Ehkä siksi sanotaan, että pitää uskoa ennen kuin voi nähdä.

Muurin ymmärrys. Anteeksiantamattomuus on syntynyt meihin syystä. Kukaan ei pahuuttaan aiheuta itselleen sitä tuskaa, jota anteeksiantamattomuus itselle aiheuttaa. Ehkä me emme ole oppineet antamaan anteeksi. Ehkä aika ei ole vielä tehnyt tehtäväänsä ja anteeksi antamatta jääneessä asiassa on vielä menossa muita oivalluksen vaiheita ennen kuin sen voi saattaa päätökseen anteeksiannon avulla. Ehkä emme ole edes huomanneet kantavamme kaunaa. Oli miten oli, anteeksiantamattomuus kertoo siitä, että sydämemme on saanut iskun. Anteeksianto on meille itsellemme mahdollisuus parantaa tämä haava, koska kukaan muu ei voi sitä meidän puolestamme tehdä.

Muurin murruttua näkee viattomuuden. Anteeksiannon syvin olemus on kai kysy uskoa ja luottaa viattomuuteen. Tämä vaatii inhimillisiä hyveitä, kuten myötätuntoa, lempeyttä, ymmärrystä sekä ajatuksen selkeyttä. Anteeksiantaminen voi olla paitsi yksittäinen teko myös kokonaisvaltainen asenne. Lopulta ei ole kyse antamisesta tai saamisesta, rankaisusta tai palkkiosta – ihmiset ovat viattomia ja arvokkaita huolimatta siitä, millaisia merkityksiä kukakin heille omista lähtökohdistaan katsottuna kykenee antamaan. On kyse kyvystä keskittyä hyvyyteen, joka meissä kaikissa pohjimmiltaan on huolimatta siitä, että näemme tilanteen kokonaisuudessaan. Anteeksiannossa on kyse kyvystä ja valinnasta luottaa toisen ihmisen pohjimmaiseen viattomuuteen silloinkin, kun ensi näkemältä vaikuttaa, ettei siihen olisi syytä.

Rajat säilyvät vaikka muuri poistuu. Anteeksiantava elämänasenne ei tarkoita sitä, että antaisimme kohdella itseämme kaltoin. Päinvastoin, anteeksiannon perspektiivistä voimme arvioida tilanteet selkeämmin ja laajemmin, niin itsemme kuin muiden kannalta. Anteeksiantavan elämänasenteen avulla voimme yksinkertaisesti vapauttaa kokemuksistamme ne osat, jotka pitäisivät meidät itsemme vankina vihan, tuomitsemisen ja anteeksiantamattomuuden matalissa värähtelyissä.

***

Ajatuksia hyvinvoivasta työstä ja elämästä joka tiistai.

***

LÖYDÄ SISIMPÄSI VIISAUS JA VOIMA.
Haluatko syvemmän yhteyden Itseesi?

Liity sähköpostilistalleni ja saat ilmaisen mielenrauhan meditaation. Jatkossa saat tiedot tulevista tapahtumista sekä pääsyn maksuttomiin materiaaleihin, jotka saat suoraan sähköpostiisi. 

Invalid email address
En jaa tietojasi ulkopuolisille. Voit poistua listalta helposti milloin tahansa.
Copyright © 2024 2024. All rights reserved.
Proudly powered by 2024. Theme 2024 made by FitWP.