Verkostoidu introvertti-tyylillä

Tutut ihmiset ja uudet yhteydet voivat osoittautua kullan arvoisiksi ja tarjota juuri oikeaan aikaan apua, johon ei yksin olisi koskaan pystynyt. Silti sana verkostoituminen nostaa monilla niskakarvat pystyyn. Se tuo mieleen väkinäiset tapahtumat, joissa kaikki muut vaikuttavan tuntevansa toisensa, tai ainakin olevan siinä jo kovassa vauhdissa. Sitä paitsi ihmisiin tutustuminen hyötymielessä tuntuu opportunistiselta. Mitä jos ei vain tykkää puskea itseään väkisin mukaan vaivaannuttavilta tuntuviin keskusteluihin? Silloin voi verkostoitua introverttityylillä.

Älä pakota itseäsi ekstrovertiksi. Vaikka sinulla olisi yritys ja uusista kontakteista voisi olla sen menestymisessä hyötyä, kukaan ei hyödy siitä, että pakotat itsesi käyttäytymään tavalla, joka ei tunnu sinusta hyvältä. Ulospäin suuntautuneet ihmiset tutustuvat helposti uusiin ihmisiin ja ovat mielellään esillä, koska he pitävät siitä. Jos sinä et pidä, älä pakota itseäsi olemaan jotain, mitä et ole.

Anna hyvien tyyppien tulla luo. Kaikissa tapahtumissa on aina suuri joukko ihmisiä, joista tuntuu samalta kuin sinusta. Hakeudu hengenheimolaistesi seuraan. Etsi ystävälliseltä vaikuttava ihminen ja juttele hänen kanssaan. Jos mukavan oloinen tyyppi liittyy seuraasi, keskity häneen. Älä murehdi sitä, ettet ole viskomassa käyntikorttejasi kaikkiin ilmansuuntiin. Etsi yhteisiä mielenkiinnon kohteita sen ihmisen kanssa, jonka kanssa juttelet.

Vaali merkityksellisiä kohtaamisia. Joidenkin vahvuutena saattaa olla kyky tutustua lukuisiin uusiin ihmisiin yhdellä kertaa ja verkostoitua aina ja kaikkialla. Se on hienoa. Sinun vahvuutesi voi aivan hyvin olla se, että luot yhden merkittävän yhteyden aina silloin, kun se tuntuu luontevalta. Jos tapaat ihmisen, jonka kanssa synkkaa, tutustu häneen paremmin ja muista vaihtaa yhteystietoja. Tällöin luot merkityksellisiä kohtaamisia, jotka jäävät molempien mieleen. Näin voit ottaa uuteen kontaktiisi myöhemmin myös yhteyttä hyvillä mielin. Ota haltuusi oma tapasi verkostoitua: luot ehkä määrällisesti vähemmän kontakteja, mutta ne perustuvat lämpöön, luottamukseen ja yhteisymmärrykseen. Juuri tällaiset yhteydet saattavat osoittautua tavalla tai toisella arvokkaiksi.

 

Lue lisää introverttiuden kauneudesta Susan Cainin kirjasta Hiljaiset – Introverttien manifesti  (2012) ja katso kirjailijan kuuluisa puhe introverttiuden voimasta täältä.

Tässä blogissa jaan ajatuksiani ja vinkkejäni näkymisen teemasta, hyvinvoinnista ja kommunikaatiosta joka tiistai.

 

LÖYDÄ SISIMPÄSI VIISAUS JA VOIMA.
Haluatko syvemmän yhteyden Itseesi?

Liity sähköpostilistalleni ja saat ilmaisen mielenrauhan meditaation. Jatkossa saat tiedot tulevista tapahtumista sekä pääsyn maksuttomiin materiaaleihin, jotka saat suoraan sähköpostiisi. 

Invalid email address
En jaa tietojasi ulkopuolisille. Voit poistua listalta helposti milloin tahansa.
Copyright © 2024 2024. All rights reserved.
Proudly powered by 2024. Theme 2024 made by FitWP.