Toiveiden toteutumisen taide

Toivottuihin elämänmuutoksiin liittyy aina kyky pyytää, odottaa ja vastaanottaa. Siinä sivussa on hyvä nauttia elämästä eli olla läsnä. Mitä joulu voi opettaa toiveiden toteutumisen lainalaisuudesta?

Pyydä. Voit kutsua sitä tavoitteiden asettamiseksi, unelmoimiseksi, tehdä aarrekarttoja tai vuosisuunnitelman. Kaiken muutoksen alku on se, että uskallat pyytää, toivoa itsellesi jotain mitä todella haluat, kuvitella mahdolliseksi jotain, mitä toivoisit elämääsi.
Odota ja unohda. Joulupukki käy usein ovella tuomassa lahjansa silloin, kun kukaan ei huomaa. Tai sitten ne tulevat näyttävästi ja laulun kera. Yleensä lahjojen tuloa edeltää joka tapauksessa harras odotus ja siitä herpaantuminen. Samalla tavalla pyytämäsi asiat tulevat elämääsi yleensä silloin, kun niitä vähiten odotat.
Lopputulos on erilainen kuin luulit. Saatat saada juuri sen, mitä olet toivonut. Saat yleensä myös paljon muuta. Osa lahjoista on sellaisia, jotka olisit mieluusti jättänyt väliin. Toiset ovat paljon parempia kuin ikinä olisit osannut odottaa tai toivoa. Niiden kaikkien takana on hyvä tarkoitus, joten riittää, että sanot kiitos.
Anna takaisin. Joulun idea on, että kaikki saavat ja kaikki antavat. Et lopulta voi koskaan täysin kontrolloida sitä, mitä saat (jos yrität, elämäsi voi muuttua melko tylsäksi). Voit kuitenkin aina vaikuttaa siihen, mitä annat. Muista kääntää katseesi muihin ihmisiin ja siihen, miten voit ilahduttaa heitä. Kun suuntaat huomiosi pois itsestäsi ja omasta saamisestasi kohti muita ihmisiä ja elämää, tulet lopulta nauttimaan enemmän koko joulun ajasta.

Rauhallista joulua kaikille!
Tämä blogi syntyi vastauksena näkyväksi tulemisen prosessiin liittyviin kysymyksiin.  Jaan ajatuksiani ja vinkkejäni näkymisen teemasta, hyvinvoinnista ja kommunikaatiosta blogissani joka tiistai. Tervetuloa Näkymisen valmennukseen ja kommunikaatiokonsultaatioon!

LÖYDÄ SISIMPÄSI VIISAUS JA VOIMA.
Haluatko syvemmän yhteyden Itseesi?

Liity sähköpostilistalleni ja saat ilmaisen mielenrauhan meditaation. Jatkossa saat tiedot tulevista tapahtumista sekä pääsyn maksuttomiin materiaaleihin, jotka saat suoraan sähköpostiisi. 

Invalid email address
En jaa tietojasi ulkopuolisille. Voit poistua listalta helposti milloin tahansa.
Copyright © 2024 2024. All rights reserved.
Proudly powered by 2024. Theme 2024 made by FitWP.