Mistä rohkeus tulla näkyväksi?

Moni yksinyrittäjä kamppailee saman asian kanssa. Itsensä ja oman osaamisensa esilletuominen tuntuu vaikealta. Tuntuu nololta kertoa myyvästi itsestään, tuotteistaan tai palveluistaan, tuoda esiin osaamisensa, lahjakkuutensa ja oma persoonansa. Oman yrityksen ja osaamisen esilletuominen vaati pokkaa. Mitä jos ei meinaa kehdata? Yksi näkyväksi tulemisen suurimpia esteitä on pelko. Tässä muutama vinkki pelon voittamiseksi.

Kehtaaminen = vapautuminen. Ne jotka kehtaavat, ovat vapaita. Kuka tahansa osaa laulaa ja tanssia valloittavasti. Kyse on vain siitä, kuka kehtaa.

Sama pätee yritystoimintaan ja sen kanssa näkyväksi tulemiseen. Kuten laulamisessa ja tanssimisessa, siinäkin on mahdollisuus yrittää täysillä, leikkiä ja kokeilla. Sinun ei tarvitse olla heti täydellinen, eikä itseään kannata verrata muihin. Voit suhtautua osaamiseesi yksinkertaisesti ja maanläheisesti: olen mitä olen ja annan maailmalle sen, mitä osaan.

Tutustu pelkosi viestiin. Kehtaamattomuuden takana on yleensä pelko. Ja pelko pitää hallinnassaan jotain, missä on vapautuessaan valtava potentiaali, voima ja merkitys. Kysy itseltäsi mitä pelkäät ja miksi. Suhtaudu pelkoon kuunnellen sen hyvää tarkoitusta. Ehkä se pyrkii suojelemaan sinua hätiköidyiltä päätöksiltä tai näkymiseltä, joka ei todellisuudessa sovi sinulle. Ota pelon neuvot huomioon, mutta älä jää niihin jumiin.

 Muista idealismi. Lopuksi mieti, että onko se hyvä, jota voisit maailmassa saada työlläsi aikaan, tärkeämpää kuin pelkosi? Jos on, anna palaa!

Ja pidä mielessä: epäröinti unohtuu vain tekemällä. Antautumalla sille tehtävälle, jonka tunnet sydämessäsi oikeaksi.

 Jaan ajatuksiani ja vinkkejäni näkymisen teemasta ja kommunikaatiosta blogissani joka tiistai.

LÖYDÄ SISIMPÄSI VIISAUS JA VOIMA.
Haluatko syvemmän yhteyden Itseesi?

Liity sähköpostilistalleni ja saat ilmaisen mielenrauhan meditaation. Jatkossa saat tiedot tulevista tapahtumista sekä pääsyn maksuttomiin materiaaleihin, jotka saat suoraan sähköpostiisi. 

Invalid email address
En jaa tietojasi ulkopuolisille. Voit poistua listalta helposti milloin tahansa.
Copyright © 2024 2024. All rights reserved.
Proudly powered by 2024. Theme 2024 made by FitWP.