Käytännöllisyys kunniaan – oman elämän luomisesta

Kun kaikki paikat ovat täynnä puhetta siitä, kuinka universumi tukee meitä, sitä ryhtyy helposti taikauskoiseksi.

Ainakin itse olen odotellut, että jotkin elämäni osa-alueet vain taianomaisesti loksahtaisivat kuntoon ja että jokin tietty, itseni ulkopuolinen asia vain manifestoituisi elämääni sen sijaan, että olisin tehnyt sen eteen mitään. Vielä haitallisempaa on ollut, kun olen mieltänyt, että tämän yhden, tietyn asian ilmaantuminen elämääni on jotain, mitä tarvitsen voidakseni ottaa seuraavan askelen tai löytääkseni porttini onneen. Vasta sitten voin olla onnellinen, kun…

Näissä tilanteissa olen siis asettanut itse itseni riippuvaiseksi jostakin itseni ulkopuolisesta asiasta tai olosuhteesta ja antanut näin oman voimani hyvin tehokkaasti pois.

Usein elämässä käykin niin, että eteemme tupsahtelee ideita, ihmisiä ja mahdollisuuksia, jotka mahdollistavat syvimmät unelmamme. Näiden ihmeiden eteen ei todellakaan tarvitse tehdä yhtään mitään. Helpoiten elämän antaman tuen ja synkronian kuitenkin huomaa silloin, kun käytämme sisäistä alkemistiamme tietoisesti.

Eli päätämme, mitä haluamme. Lukitsemme kohteemme. Otamme suunnan. Ja alamme ihan maalaisjärkeä kuunnellen tehdä tekoja, jotka vievät meitä kohti tavoitettamme. Olemme avoimia ideoille, ihmisille ja mahdollisuuksille, joita eteen tulee ilman, että kuitenkaan lukitsemme etukäteen omaa käsitystämme siitä, miten meitä omassa asiassamme parhaiten autetaan.

Todella monet asiat elämässä ovat lopulta puhtaasti käytännön asioita. Ei aina tarvitse odottaa, että oma resonanssi kirkastuu, täydellistymme ihmisinä tai että tähdet siirtyvät oikeaan asentoon, usein voimme vain ottaa päivittäisiä pieniä askeleita. Tehdä yksinkertaisia, pieniä tekoja, jotka ovat sen suunnan mukaisia, jonka olemme sydämessämme valinneet – niiden myötä se oma todellinen olemuskin kummasti kirkastuu.

Valjasta sisäinen alkemistisi

Kuka olet. Epäselvyyttä oman elämän olosuhteisiin luo usein epäselvyys siinä, kuka itse on. Muutumme koko ajan, joten se minä, joka olimme joskus, ei vältämättä päde enää. Tällöin enää eivät päde myöskään ne valinnat, joita teimme vanhasta minästämme käsin.

Mitä rakastat. Varmin tapa löytää tiensä ankeudesta onneen on alkaa sallia itsensä tehdä asioita, joita rakastaa. Täyttää vähitelleen elämänsä eri osa-alueita niin, että ne vastavat sitä, mikä tuo itselle syvällistä nautintoa.

Päätös. Joskus pitää vain ottaa härkää sarvista ja päättää, mikä on se suunta, johon haluaa kulkea. Mitä haluan luoda? Tämä päätös on hyvä lukita ja pysyä polulla silloinkin, kun ensimmäiset epäilyt kuiskuttavat korvan takaa.

Teot. Tee käytännön toimia, jotka edistävät unelmiasi. Organisoidu, luo rutiineja. 

Tila ja avoimuus. Jätä tilaa itsellesi, ihmisille, mahdollisuuksille – ja ihmeille.

Jenni

***

Ajatuksia elämästä joka tiistai. Jos pidät näistä teksteistä, ilmoittaudu sähköpostilistalleni ja saat kerran viikossa uusimman kirjoituksen viikkokirjeenä, muualla julkaisematonta sisältöä ja sisäpiirietuja.

***

LÖYDÄ SISIMPÄSI VIISAUS JA VOIMA.
Haluatko syvemmän yhteyden Itseesi?

Liity sähköpostilistalleni ja saat ilmaisen mielenrauhan meditaation. Jatkossa saat tiedot tulevista tapahtumista sekä pääsyn maksuttomiin materiaaleihin, jotka saat suoraan sähköpostiisi. 

Invalid email address
En jaa tietojasi ulkopuolisille. Voit poistua listalta helposti milloin tahansa.
Copyright © 2024 2024. All rights reserved.
Proudly powered by 2024. Theme 2024 made by FitWP.