Mitä jos hyväksyisit itsesi kokonaan?

Haluatko ilmaisen meditaation?
Se rentouttaa kehoa, mieltä ja eheyttää stressiä.
Kuvaan keväisen kannon päälle asettamaani tarot-korttia, jonka aiheena on jumalatar Isis. Sydämeni väpättää. Painan silti, että jaa. Kuva on julkinen. Se kerää muutamia tykkäyksiä. Mitään pahaa ei tapahdu.

Miksi ähräsin kannolla tarot-kortin kanssa ja miksi kuva oli niin iso juttu? Eihän siinä mitään erityistä olekaan, paitsi minulle. Kuva liittyi päätökseeni muuttua läpinäkyväksi, tulla ulos suojakerrosteni alta ja kerta kaikkiaan tulla näkyväksi ihmisenä, joka todella olen.

Ihmisenä, joka on ihan järkevä tyyppi ja tykkää taroteista. Ihmisenä, jolle henkisyys, mystisyys ja tiede eivät ole vastakohtia vaan toisiaan rikastuttavia ja tukevia asioita. Muun muassa.

Olin piilotellut omaa henkistä puoltani niin pitkään, että se kävi vanhaksi. On epäreilua itselle olla hyväksymättä itseään kokonaan.

Niinpä yksi pieni Instagram-kuva kortista kannon päällä oli minulle suuri askel osana vapautumista, joka seuraa, kun ihminen viimein päättää olla se kuka on, niin että saa näkyä ja kuulua kanssa.

Monella meistä on kokemuksia siitä, miltä tuntuu, kun ei tule nähdyksi ja kuulluksi. Meidät torjutaan tavalla tai toisella, ohitetaan ja sivuutetaan, vaiennetaan ja patistetaan olemaan jotain, mitä joku muu meiltä haluaa. Opimme, että meidän täytyy pienentää itseämme, peittää omia piirteitämme ja lahjojamme, jotta joku ei pelkää/suutu/kadehdi/tuomitse/mitä ikinä.

Tällöin ihminen muodostaa valeminän. Yksi minä on itselle, se on se missä sielu lepää. Toinen minä on toisille, se on se, mitä on luullut että täytyy olla tullakseen hyväksytyksi.

Omaa elämää ei voi elää aidosti ja selkärankaisesti, ellei jossain kohtaa päätä astua ulos omasta luolastaan. Riisua suojat, jotka on aikoinaan rakentanut suojellakseen aitoa minäänsä.

Kun aidon minän näkymisen pelko on valtava, se tukkii omia elämäntehtäviä ja haittaa ihmissuhteita. Pelko taltutetaan tiedostamalla, hyväksymällä ja alkamalla tehdä valintoja, joita pelko ei sanele. Pelätä saa, mutta sen tarjoamaa ratkaisua ei tarvitse valita. Pelon ei tarvitse antaa estää itseä.

Pelkoa kohti ei tarvitse myöskään mennä miekka tanassa ja ylittää omia rajojaan, olla liian rohkea. Silti mitä enemmän valitsemme rakkaudesta emmekä pelosta, sen nopeammin pelot väistyvät ja poistuvat kokonaan. Helpointa se on silloin, kun päätämme tehdä sitä, mitä sydämessämme haluamme ja jakaa asioita, jotka edustavat meille jotain hyvää ja kaunista.

On mahdollista elää vain sitä yhtä minää, koko ajan. Sitä parempaa, sitä missä sielu lepää.

 

Tästä tiedät ruokkivasi valeminääsi:

  • Jätät ilosi ilmaisematta
  • Kannat pelkoa tai syyllisyyttä toisten reaktioista tai tunteista
  • Luulet, että sinun pitää perustella itseäsi valtavasti
  • Pelkäät tulevasi jollain tapaa mollatuksi, jos olet kuka olet
  • Huomaat jakavasi vain asioita, joita mielestäsi “pitää” tai “saa” jakaa tai joiden toivot tekevän hyvän vaikutuksen toisiin
  • Luulet että joku muu tietää paremmin, millainen sinun olisi hyvä olla.

Jenni

 

PS. Haluatko vahvistaa yhteyttäsi omaan sydämeesi? Helpottaa sisäisen viisautesi kautta toimimista ja aitoa itseilmaisua?

Saat ohjaamani nauhoitetun Sydänmeditaation nyt 26 euron hintaan. Saat oston yhteydessä linkin, jonka avulla voit kuunnella ohjaamani meditaation ja ladata sen itsellesi pysyvään käyttöön. Meditaation kesto on 22 minuuttia.

Ohjattu Sydänmeditaatio auttaa sinua pääsemään hyvään yhteyteen oman sydämesi kanssa. Se eheyttää sydäntä ja auttaa luopumaan asenteista, tunteista ja toiminnasta, jotka tukkivat yhteyttä itseen.

Löydät ohjatulla matkalla lisää turvallisuutta, lempeyttä ja rohkeutta, joiden tukemana voit luoda elämää, joka vastaa aitoja toiveitasi. Voit myös toimia ja ilmaista itseäsi helpommin tavalla, joka on sydämellesi totta.

Saat lunastettua meditaation itsellesi meilaamalla osoitteeseen jenni@jenniarbelius.fi. Kuulemiin!

PPS. Katso myös muut nauhoitetut, ohjatut meditaatiot täältä: http://www.jenniarbelius.fi/palvelut/

 

PPS. Olen kirjoittanut kirjan Yhteydessä – Ota sielukkuus osaksi arkeasi. Kun se julkaistaan, kerron asiasta sinulle lisää, kun jätät sähköpostiosoitteesi odotuslistalle täällä: http://jenniarbeliusyhteys-0.launchrock.com/

 

Haluatko ilmaisen stressiä helpottavan meditaation?
Tule mukaan listalle.
Haluatko ilmaisen meditaation?
Se rentouttaa kehoa, mieltä ja eheyttää stressiä.
Leave Your Comment

Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.