Emotionaalinen vapaus: Tuomitsemisenhalu

Jenkkileffoissa näkee silloin tällöin, että ihmiset sanovat toisilleen: ”Don´t judge me” eli ”Älä tuomitse minua”. Lause ei vielä istu suomalaiseen kulttuuriin kovin luontevasti, mutta toivon, että se jossakin vaiheessa istuu. Tuomitsemisenhalun valaiseminen avaa monen kysymyksen ydintä.

Oikea ja väärä. Tuomitsemisenhalua ei useinkaan tunnisteta tunteeksi. Ei kai, koska pohjimmiltaan kyseessä on melko karkea tunne, johon on sekoittunut muun muassa anteeksiantamattomuutta, paheksuntaa, ylemmyydentuntoa, hyväksymättömyyttä ja puhdasta kypsymättömyyttä. Vasta kun tuomitsemisenhalu todella tunnistetaan tunteeksi, voidaan asioita tarkistella asioina.

Halu tuomita on halua kontrolloida ja kuvitelma tietää. On totta, että elämässä tulee vastaan tilanteita, joissa me itse tai joku muu on toiminut ”oikein” tai ”väärin”. Tällöin on kyse oikeastaan vain tilanteista, joissa joku on tehnyt jonkinlaisia ratkaisuja ja niiden lopputulos voidaan arvioida epäonnistuneeksi. Toisen ihmisen tai oman itsensä tuomitsemisessa on kyse laajemman perspektiivin menettämisestä. Tuomitessamme kuvittelemme tietävämme, miten jonkun toisen olisi pitänyt toimia – jos hän siis ei olisi kuka on, olisi tiennyt vain sen mitä hän valintahetkellä tiesi tai jos tilanne ei olisi ollut mikä se oli. Tuomitsemisen idea on siis paitsi järjetön myös suuruudenhullu – olkoonkin että se on hyvin inhimillinen tapa suhtautua asioihin ja ihmisiin.

On vain ratkaisuja. On totta, että voimme ja meidän pitääkin oikaista valintoja ja ratkaisuja, joita teemme yksilöinä ja kollektiivina. Meidän on hyvä kehittää toimintatapojamme sitä mukaa, kun saamme uutta ymmärrystä siitä, mikä kussakin tilanteessa olisi rakkaudellisin ja toimivin ratkaisu. Päätämmekö nähdä asiaan osallistuvat ihmiset tai itsemme ”hyvinä” tai ”pahoina”, ”rangaistavina” tai ”palkittavina”, kertoo kuitenkin eniten vain oman sydämemme viisauden vaiheesta. On hyvä muistaa, että tuomitsemisen tunne on mitä se on – tunne. Ja että voimme aina myös valita nähdä ihmiset pohjimmiltaan viattomina, huolimatta siitä, että he olisivat tehneet jälkeenpäin arvioituna huonosti toimivia valintoja.

 

***

Ajatuksia hyvinvoivasta työstä ja elämästä joka tiistai.

***

LÖYDÄ SISIMPÄSI VIISAUS JA VOIMA.
Haluatko syvemmän yhteyden Itseesi?

Liity sähköpostilistalleni ja saat ilmaisen mielenrauhan meditaation. Jatkossa saat tiedot tulevista tapahtumista sekä pääsyn maksuttomiin materiaaleihin, jotka saat suoraan sähköpostiisi. 

Invalid email address
En jaa tietojasi ulkopuolisille. Voit poistua listalta helposti milloin tahansa.
Copyright © 2024 2024. All rights reserved.
Proudly powered by 2024. Theme 2024 made by FitWP.