Avain aitoihin ihmissuhteisiin

[ois skin=”Pop-in”]Minulla ja yhdellä miespuolisella ystäväni on keskenämme toimiva diili. Aina kun toinen tekee tai sanoo jotain, mikä loukkaa tai suututtaa, se kerrotaan toiselle. Näin suhteemme pysyy aitona ja todellisena.

Koska olemme molemmat aikamoisia herkkiksiä, on vuosien varrella löytynyt säännöllisin väliajoin jotain puitavaa. Koska tunteen taso on hidas taso, saattaa tavatessamme tapahtua jotain sellaista, jota pitää ensin vähän sulatella itsekseen.

Aitouteen perustuvan ihmissuhteen ratkaisevat hetket ovatkin käsillä silloin, kun jotain on päässyt tapahtumaan. Se, miten asia käsitellään, merkitsee.

Miten se tehdään?

Mitä tunnet ja miksi. Ota selville, mitä tunteita sinulle nousi ja mikä konkreettinen tilanne ne aiheutti.

Käsittele tunteita. Käsittele tunteitasi itseksesi, terapeutin avulla, puhumalla jollekin tai jotenkin muuten niin, että suurin tunnekuohu on laantunut.

Kerro tunteista. Sitten tulee tärkeä vaihe. Jotkut ihmiset luulevat, että asiat tulee kantaa ja käsitellä itse. Ihan kuin erilaiset terapiat ja tunteiden ilmaisumuodot olisivat sitä varten, että niitä käyttämällä olisimme ikään kuin ”esiintymiskunnossa” suhteessa toisiin ihmisiin. Itse ajattelen toisin. Joo, tunteiden käsittely auttaa kohtaamaan tilanteita, joita on pakko kohdata muusta kuin tunteesta käsin. Silti läheisyyttä ja ystävyyttä ei pääse tapahtumaan, ellei todellisista tunteista todellisuudessa puhuta. Erityisesti sen jälkeen, kun pahin tunnekuohu on ohi.

Kerro vaikka kiemurteluttaa. Siksi olen valinnut kaikissa läheissä ihmissuhteissani saman polun. Odotan, että toinen kertoo minulle itse, mistä on kyse, kun jokin on vialla. Silloinkin, kun olen aavistanut koko asian jo ajat sitten. Sama pätee minuun. On minun vastuullani kakistaa ulos nekin asiat, jotka tuntuvat tyhmiltä, vaikeilta, noloilta ja aiheuttavat vakavaa punoitusta poskilla. Asiat, jotka mieluummin lakaisisin maton alle. Jos tekisin sen, en tukisi rakkautta, läheisyyttä ja ystävyyttä  omassa elämässäni. Haluan ottaa vastuun elämästäni, joten kerron sen, mitä tunnen ja koen.

Ota vastaan. Kuuntelijan tehtävä on tietysti ottaa asia vastaan. Joskus se edellyttää anteeksipyyntöä ja anteeksiantoa puolin ja toisin. Useimmiten vain omaa kokemusta ja omia tunteita jakavaa keskustelua asetelmassa, jossa syyllisiä ei ole.

– Jenni

PS. Kiitos sinulle, rakas ystäväni. You know who you are! 🙂 

PPS. Kirjani Yhteydessä – Elä sielukasta arkea auttaa sinua kohtaamaan sekä itsesi että toiset ihmiset. Se auttaa sinua saamaan yhteyden omaan sieluun, tunteisiin, sydämeen ja kehoon sekä luomaan sellaiset olosuhteet elämääsi, jotka todella vastaavat sydämesi toivetta. Käy hakemassa omasi nyt!

PPPS. Oletko kiinnostunut näkemään unia, muistamaan ne ja ymmärtämään uniasi paremmin? Unennäkijöiden verkkokurssi alkaa kahden viikon päästä ja kestää kolme viikkoa. Pidän kurssin 21.3.–10.4. Hinta 24,50. Lue lisää täällä ja tule mukaan!

LÖYDÄ SISIMPÄSI VIISAUS JA VOIMA.
Haluatko syvemmän yhteyden Itseesi?

Liity sähköpostilistalleni ja saat ilmaisen mielenrauhan meditaation. Jatkossa saat tiedot tulevista tapahtumista sekä pääsyn maksuttomiin materiaaleihin, jotka saat suoraan sähköpostiisi. 

Invalid email address
En jaa tietojasi ulkopuolisille. Voit poistua listalta helposti milloin tahansa.
Copyright © 2024 2024. All rights reserved.
Proudly powered by 2024. Theme 2024 made by FitWP.